2-2024 BALTIAN TYO HELMIKUUN UUTISKIRJE

Aiemmin Baltian maiden paikalliset holokaustiin liittyvät muistotapahtumat olivat varsin vaatimattomia osallistujamääriltään. Mutta jo vuonna 2016 Moletain holokaustin muistotilaisuudessa Liettuassa oli jo paikalla jopa yli 3000 henkilöä. Kuva yllä.

BALTIAN JUUTALAISTYÖN HELMIKUUN 2024 UUTISKIRJE 

Miten meidän, Jeesukseen uskovien tulisi suhtautua paholaisen pirullisiin yrityksiin horjuttaa Jumalan suunnitelmaa?

Emme voi istua toimettomina, kun paholainen käyttää kansoja Israelin ja juutalaisten tuhoamiseen. Hän ei koskaan onnistu, mutta hän voi harhauttaa ja aiheuttaa suurta vahinkoa. Mitä siis voimme tehdä?

Miten meidän, Jeesukseen uskovien tulisi suhtautua paholaisen pirullisiin yrityksiin horjuttaa Jumalan suunnitelmaa?
Emme voi istua toimettomina, kun paholainen käyttää kansoja Israelin ja juutalaisten tuhoamiseen. Hän ei koskaan onnistu, mutta hän voi harhauttaa ja aiheuttaa suurta vahinkoa. Mitä siis voimme tehdä?

Raamattu kehottaa meitä rukoilemaan Jerusalemin rauhan puolesta ja lupaa siunauksen niille, jotka rakastavat juutalaisia (Psalmit 122:6). Kirjoitukset kehottavat meitä siunaamaan eikä kiroamaan juutalaisia, jotka vuorostaan siunaavat kaikkia maailman sukukuntia (1. Moos. 12:1–3).

Jotkut kristityt voivat esittää vastalauseita nykyisen Israelin valtion tukemiselle. Jumala kuitenkin haluaa meidän, jotka kuulumme muihin kansoihin tukevan juutalaista kansaa, huolimatta siitä, vaikka et uskoisikaan modernin Israelin valtion täyttävän Raamatun ennustuksia tai omistavan raamatullista oikeutta maahan.

Israelin siunaaminen sisältää nykyisen modernin Israelin valtion sekä juutalaiset laajemmin. Koska suurin osa juutalaisista asuu Israelissa (7,5 miljoonaa 14,5 miljoonasta). Siunataksemme kaikkia juutalaisia, meidän on ulotettava rakkautta, armoa ja ymmärrystä juutalaisille Israelin maassa sekä myös maailmanlaajuisesti.

Jumala haluaa pakanauskovien siunaavan Israelia, jotta Israel voi puolestaan tuoda siunauksia maailmalle. Room. 11:11–12.  Siksi meidän on autettava Israelia selviytymään ja täyttämään tälle annetun jumalallisen tehtävänsä. Juutalaiset tarvitsevat tukeamme, sillä kun Israel jää yksin, se on paljon haavoittuvampi vihollistensa ja pahan yrityksille tuhota sen.

Jeremian ja monien muiden tekstien perusteella on selvää: kukaan ei voi täysin tuhota juutalaisia tai Israelia, koska Jumala teki peruuttamattoman liiton Israelin patriarkkojen kanssa. Tästä aiheesta Paavali kirjoitti: ”Evankeliumin kannalta he kyllä ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden.  Sillä ei Jumala armolahjojansa ja kutsumistansa kadu.” (nämä ovat peruuttamattomat NIV) (Room. 11:28–29).

Emme halua väittää, että Israelin hallitus olisi Jumalan mielen mukainen hallitus, emmekä myöskään väitä, että eriävät mielipiteet Israelin valitseman politiikan kanssa olisivat sinänsä epäkristillisiä. Maallistuneet ihmiset johtavat maan hallituksia ja he ovat inhimillisiä, synnin turmelemia ja heidän päätöksensä ovat usein epäpyhiä päätöksiä. (Kääntäjän lisäys: Kuitenkin Raamattu sanoo: ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat.” Room. 13:1)

Mitä näimme tapahtuvan 7. lokakuuta 2023 Israelissa, ei ollut yksinkertaisesti yhden kansan kapina toista vastaan, vaan useampien valtojen ponnistelujen yritys tuhota juutalaiset. Se oli kansanmurha! Uskon, että Jeesuksen seuraajien tulisi rakastaa sitä mitä Jumala rakastaa ja vihata sitä mitä Jumala vihaa, mikä tarkoittaa ei vähempää kuin juutalaisten, juutalaisen kansan sekä Israelin rakastamista ja työskentelyä juutalaisyhteisön hyväksi ja sen tuhoa vastaan kaikkialla.

Yllä oleva teksti on käännös Chosen People Ministriesin johtajan, Mitch Glaserin viimeisimmästä toiminnanjohtajan kirjeestä.

Israelissa asuu yli kaksi (2) miljoonaa arabia, jotka vapaasti osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnan eri osa-alueille.

Näin ei kuitenkaan ole tilanne palestiinalaisalueilla, että vastavuoroisesti juutalaisilla olisi siellä alueilla oikeuksia.

Yksi seurakuntavierailukin ehdittiin tänä vuonna kotimaassa jo tehdä ja saimme taas tutustua uusiin hienoihin ystäviin. Näin jatketaan helmikuussakin, uusia yhteyksiä ja tuttavuuksia rakentaen vanhojen lisäksi. 

Yksi seurakuntavierailukin ehdittiin tänä vuonna kotimaassa jo tehdä ja saimme taas tutustua uusiin hienoihin ystäviin. Näin jatketaan myös helmikuussa, uusia yhteyksiä ja tuttavuuksia rakentaen vanhojen lisäksi. Puolen kuun aikaan on vuorossa Latvian neljän päivän kierros ja loppukuussa vierailu pohjoisessa.

Viime aikoina olemme usein muistelleet niitä hetkiä, kun aloitimme työmme juutalaisten parissa Baltian maissa. Matkustimme paljon eri seurakuntiin Liettuassa, Latviassa, Eestissä ja Ukrainassa. Järjestimme näissä maissa viikonloppuseminaareja, joissa puhuimme erityisesti juutalaisten siunaamisen merkityksestä paikallisille uskoville ja mahdollisuudesta korjata juutalaisia kohtaan tehdyt menneisyyden virheet heidän suhteensa toisen maailmansodan aikana.

Vilnassa vuonna 2007 pidimme mm. ensimmäiset juutalaisten ja kristittyjen väliset anteeksiantamisen ja anteeksipyynnön tilaisuudet. Liettuassa olemme huomanneet, että näillä tapahtumilla on ollut yhteiskunnallisesti merkittäviä vaikutuksia. Vilnan tilaisuudessa kuulijat ymmärsivät tuolloin selkeän viestimme anteeksipyynnön tärkeydestä ja sen, miten se voi poistaa kirouksen kansan yltä. Toki kaikki eivät olleet asiasta samaa mieltä, mutta ne, jotka olivat, ovat nähneet tämän jälkeen monia myönteisiä vaikutuksia suhteessaan juutalaisiin.

Aiemmin Baltian maiden paikalliset holokaustiin liittyvät muistotapahtumat olivat varsin vaatimattomia osallistujamääriltään. Mutta jo vuonna 2016 Moletain holokaustin muistotilaisuudessa Liettuassa oli jo paikalla jopa yli 3000 henkilöä.

Aiemmin tuskin mitkään paikalliset holokaustiin liittyvät tapahtumat ovat kasvaneet suuriksi, yleensä ne olivat määrältään korkeintaan vajaan sadan aktiivisimman osallistujan tilaisuuksia. Mutta tilanne oli kokonaan muuttunut esimerkiksi Moletain holokaustin muistotilaisuudessa. Tuolloin Liettuassa vuonna 2016 tilasuuteen osallistui jopa yli 3000 henkilöä, mukaan lukien Israelin suurlähettiläs ja muita virallisia korkean tason edustajia eri valtioista ja kaupungeista sekä eri yhteisöistä. Jopa järjestäjät hämmästelivät suurta osanottajamäärää ja mainitsivat, että vain muutama vuosi aikaisemmin osanottajia muistojuhlaan oli osallistunut vain muutamia kymmeniä.

Vierailujemme ja kokoustemme yhteydessä olemme jakaneet tuhansia Jes53- ja Apostolin Sydän -kommentaareja ilmaiseksi eri maissa ja seurakunnissa.

Vierailujemme ja kokoustemme yhteydessä olemme jakaneet Baltiassa Ukrainassa ja Valko-Venäjällä tuhansia Jes 53- ja Apostolin Sydän -kommentaareja ilmaiseksi eri maissa ja seurakunnissa. Olemme jakaneet kirjoja laskelmiemme mukaan yhteensä yli 10.000 kappaletta. Pyrimme tavoittamaan erityisesti pastoreita ja seurakuntien johtajia ja vaikuttajia, mutta toki kirjoja jaettiin tilaisuuksissa myös kaikille halukkaille. Ukrainassa tavoitimme merkittävän määrän työntekijöitä, pastoreita ja johtajia kahdessa suuressa kansainvälisessä tilaisuudessa vuosina 2013 ja 2016. Yksistään näissä kahdessa tilaisuudessa jaettiin yhteensä noin 3500 kirjaa, joista lähes jokaisesta on olemassa vastaanottajan kuittaus.

Jumala toimii suvereenissa armossaan antaen ihmisille ja kansakunnille mahdollisuuden korjata virheensä juutalaisten suhteen. Suomalaisina voimme olla kiitollisia siitä, ettei maassamme ole yhtään vainojen aikaista juutalaisten joukkohautaa. Alun perin emme osanneet kuvitella, miten voimakkaasti antisemitismi voisi nousta uudelleen esiin kansojen keskuudessa, vaikka merkkejä siitä on ollut nähtävissä jo vuosia.

David Wilkersonin profeetallinen sanoma siitä, että kaikkien on tehtävä päätöksensä suhteessa Israeliin ja juutalaiseen kansaan, on edelleen ajankohtainen. Jokaisen yksilön ja kansakunnan on syytä olla hereillä ja tehtävä oikeita valintoja. Valitsemme siunauksen tai kirouksen välillä, nämä ovat vaihtoehdot, valitkaamme siis oikein, siunatkaamme Israelia, että siunauksen perisimme.

Israelin entisen pääministerin, Golda Meirin sanojen mukaan, “emme voi neuvotella rauhasta niiden kanssa, jotka haluavat tappaa meidät.” Tämä on tosiasia, jota ei pidä unohtaa. On tärkeää huomata, että tietyt terroristijärjestöt pyrkivät edelleen Israelin tuhoamiseen, eikä tilanne näytä muuttuvan lainkaan parempaan suuntaan. Israelissa asuu yli kaksi (2) miljoonaa arabia, jotka siellä vapaasti osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnan eri osa-alueille. Näin ei kuitenkaan ole tilanne palestiinalaisalueilla, että vastavuoroisesti juutalaisilla olisi siellä oikeuksia. Päinvastoin he olisivat siellä asuessaan hengenvaarassa. Israel on ainoa demokraattinen valtio Lähi-idässä, ja myös tämä seikka tulisi ottaa huomioon terrorismia puolustelevien, jopa sitä tukevien tahojen keskuudessa.

Jatkamme helmikuussa verkostoitumista ja uusien yhteyksien luomista. Puolivälissä kuuta suuntaamme jälleen Latviaan neljän päivän kierrokselle ja helmikuun lopussa vierailemme pohjoisessa. Suuri kiitos teille, kun muistatte meitä esirukouksin! Rukoilkaamme myös erityisesti rauhaa Jerusalemille, kuten Raamattu meitä kehottaa!

Rukoillaan ystävät edelleen rauhaa Israeliin! ”Jos haluatte, että Suomi pelastuu, rukoilkaa ystävät Israelin ja juutalaisen kansan pelastumisen puolesta.”

Niin Jeesus taas puhui heille sanoen: “Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella, vaan hänellä on oleva elämän valkeus.”

Jälleen sodan jälkeen israelilaisten nuorten majoitustoiminta ja on ajankohtainen. CPGM:n vastuuhenkilö opastamassa nuorten israelilaisten evankeliointiasiaa Toivolle.

Host Israelis Finland – majoitusprojekti on käynnistynyt ja meille on suuri kunnia-asia olla Kuninkaan palveluksessa, Jumalan Valtakunnan työssä omalla sarallamme.

“Host Israelis Finland” (HIFI) on yksittäisten uskovien kristittyjen muodostama verkosto, jotka haluamme siunata israelilaisia tarjoamalla todistuksen evankeliumin muuttavasta voimasta. Voimme viedä evankeliumia niille Israelilaisille nuorille, jotka vierailevat HIFI majoitusohjelmamme kautta maassamme ja kodeissamme. Kansainvälisessä työssä saatu hyvää palautetta tästä toimintamallista.Tämä perustuu Sanan lupauksiin “herättää [Israel]kiivauteen tai kateuteen” (Roomalaiskirje 11:11)

Näin myös sinä voit olla lähetystyöntekijä. Tämän majoitustoiminnan kautta voit tehdä kodissasi tehokasta evankeliointityötä avaamalla sydämesi ja kotisi ovet nuorille israelilaisille matkustajille Suomessa.

Lisätietoja toiminnasta ja ohjeet liittymisestä löytyvät osoitteesta www.hostisraelis.com/fi. Voit myös katsoa 3 minuutin selkeän esittelyvideon YouTubessa osoitteessa: https://youtu.be/w01iNXZMlvQ. Usein kysytyt kysymykset löydät linkin kautta osoitteessa: www.hostisraelis.com/fi. (suomeksi lähetämme sähköpostilla pyynnöstäsi)

Jos haluat lisää tietoa majoittamisesta niin, ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen hostisraelisfi@gmail.com tai lähetä WhatsApp viestiä numeron +358 40 037 3570 kautta. Tai jos tiedät ystävän, jolle tämä asia voisi olla tärkeä tieto, ole hyvä ja välitä tämä uutiskirjeen linkki hänelle. Yhdistetään näin voimamme tässä suuressa hankkeessa, viemällä näin evankeliumin ilosanomaa sen alkuperäisille vastaanottajille ja lähettiläille!

Ei missään minun pyhällä vuorellani tehdä pahaa eikä vahinkoa, sillä maa on täynnä Herran tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren.  Jes. 11:9

 Kiitollisina tuestanne alkaneena vuonna, siunaavin yhteistyöterveisin!

Toivo ja Malla

Via Baltica Ministry CPM-Finland ry
32740 Sastamala – FINLAND
Tel. +358 40 037 3570
e-mail: cpmfinland@gmail.com
www.cpmfinland.info

Avustuksen kohteet Israelissa: Tel Avivin ja Jerusalemin keskukset, lapset ja Holokaust vanhukset. Lasten ja vanhusten lisäksi myös muille tarvitseville ruokaa, vettä, vaatteita ja hygieniatuotteita, joita reservistä juuri rintamalle kutsutut sotilaat sekä näiden nuorten miesten yksin jääneet perheet tarvitsevat. Yleisnimikkeellä “Apua Israeliin SOS”

Muut avustuskohteet: Latvian juutalaisten evankeliointityö sekä lisäksi edelleen Ukrainan avustustyö. Yleisnimikkeellä “Apua Ukrainaan SOS” Tietoa on lisää myös FB-sivuillamme sekä kotisivuillamme. Klikkaa painikkeista, tai siirrot voit tehdä MobilePay QR-koodien kautta, seuraamalla annettuja ohjeita.

Mikäli haluat taloudellisesti tukea evankeliumin työtämme, voit tehdä sen uutiskirjeemme tilaajana Via Baltica Ministry CPM-Finland ry:n tilille POP – Jämijärvi – IBAN: FI8347251020018812 merkki: ” Baltian työ”,
TAI jos haluat lähettää “Apua Ukrainaan SOS”  tili IBAN FI45 4722 0010 0238 27  – “Apua Israeliin SOS”, “Lasten työ” tai “Holokaust-selviytyjien avustus”. Apua Ukrainaan SOS”, Ukrainankielinen kirjallisuustyö”, tai “Venäjänkielinen kirjallisuustyö” sekä “Baltian juutalaistyö” – Suuri kiitos lahjastasi!

Kerättävillä varoilla hankitaan ja toimitetaan venäjänkielistä hengellistä kirjallisuutta,
ruoka- ja vaateapua ja lääkeavustusta, sekä osallistutaan lasten ja vanhusten
leiritoiminnan kustannuksiin, viedään evankeliumin sanomaa Baltian maissa sekä
Israelissa, Valkovenäjällä ja Ukrainassa tehtävässä hengellisessä ja humanitäärisessä työssä. Kirjallisuus sekä humanitäärinen apu jaetaan ja leiritoiminta toteutetaan pääasiassa paikallisten seurakuntien sekä muiden vastaavien yhdistysten kautta.

Rahankeräyslupanumero: RA/2021/1175
Järjestäjä: Via Baltica Ministry CPM-Finland ry.
Sastamala – FINLAND
Puh. +358 40 037 3570
sähköposti: tmaki@cpm-finland.info
kotisivut: www.CPM-Finland.info